Rakastan laadukkaan näköisiä nettisivuja, ja ihailen suunnattomast yrityksiä, jotka omiin nettisivuihinsa halunneet panostaa kunnolla. Näyttelijöiden agenttitoimisto Unreal on tehnyt juuri näin. Sivuilla on heidän näyttelijöistään muun muassa videokollaaseja sekä upeita valokuvia, erityisen kaunis on myös taustalla soiva musiikki. Hitsi kun saisi jostain selville mikä biisi onkaan kyseessä.
Ja katsokaa nyt näitäkin kuvia, eikö vaan Pihla Viitalalla, joka muuten euroopan shooting star 2010 ryhmään, olekin kauniit kasvot ja Lauri Tilkasesta vielä tulee suomi filmin uusi Peter Franzen sanokaa mun sanoneen. (kuvat copyright by Agensyunreal)
Kotimainen design kunniaan. Yllä tällä hetkellä omia Marimekon suosikkeja. Hetkiä-mukit olisivat varmasti ihania teemukeja, lumimarja kangas sopisi hyvin pöytäliinaksi ja kanteleen kutsu-kankaasta haluaisin tyynyn päälliset.
Löysin kirjastosta taidekirjan, johon alunperin ihastuin kansikuvan vuoksi. Tarkemmin selailtuani selvisi kirjan kertovan taiteilija Tamara de Lempickan töistä ja vähän hänen elämästään. Näin kirjoittaa wikipedia taiteilijasta: Tamara de Lempicka (16. toukokuuta1898 – 18. maaliskuuta1980) oli kuuluisa art deco -taidemaalari. Hänen alkuperäinen nimensä oli Maria Gorska. Hänet tunnetaan erityisestä tyylistään jota on kuvailtu "pehmeänä kubismina". Erityisesti Lempicka maalasi naiskuvia, osa erittäin eroottissävytteisiä ja rohkeita, pelkästään jo sen vuoksi, ettei taiteilijan naiskuvaus edusta kovinkaan perinteistä naisihannetta.Tässä muutama esimerkki.
Miksi jotkin biisit vaan niin vahvasti leimautuu johonkin kaupunkeihin? En tarkoita nyt niitä " tämä biisi soi kun oltiin siellä" tapauksia, vaan niitä kipaleita, jotka itsessään kuulostavat vain joidenkin tiettyjen kaupunkien meiningeiltä.
Jamie T:n If you got the Money on Lontoo henkinen. Juuri sellainen, mitä voisi kuunnella kävellessään Nothing Hillin kaduilla tai metroasemilla. Pojilla on mustat pillifarkut ja converset, ohi ajaa punaisia busseja ja pubeissa olut maistuu paremmalta kuin kotona.
Tammikuussa UK:ssa jatkuu taas Skins neljännen tuotantokauden jaksoilla ja voi kuinka niitä odotankaan. En tosin tiedä, kuinka julkisesti kannattaa tällaisen kaksvitosen hehkuttaa tällaista teinien suosikkia. Huomattua seiskaluokkalaisen serkkuni liittyneen facebookissa Skins ryhmään aloin pohtimaan kumpi meistä tässä nyt oikean ikäinen onkaan sarjaa seuraamaan. Serkulla on vielä Skins-nuorten toilailut edessä, itselläni takana, kai. No olenhan katsonut nuorempana teinisarjoja, joita äitini tykkäsi tuijottaa kanssani, Niin kutsuttu elämäni, Roswell ja muut sellaiset. Sitäpaitsi hyvää sarjaa seuraa vaikka se kertoisi eläkeläisistä tai pikkulapsista.
Muuten, Skins-tytöillä on kuvassa ihana juhlatyyli, joillaista voisin itsellenikin vaikka metsästää valmistujaisia ajatellen.
Eilen tuli vihdoinkin katsottua eeppinen rakkaustarina, uuden ajan Tuulen viemää elikkä Australia. Elokuva oli Baz Luhramnnin ohjaama ja ehkä hiukan poikkesi tyylillisesti edellisistä tuotoksista mutta rakkautta riitti jälleen, tosin mukaan oli mahdutettu myös tarina maasta ja sen asukkaista, mukana oli suloinen Nulah poika.
